Pihan vartija

Kwai Yingin piha-alueita suojeleva pyhä ja sen temppeli/alttari sekä uhrit. Hyvin meni, ukko teki hommansa ja juhlat meni loistavasti. Jokaisen kunnon kiinalaisen kodissa on siis pihalla alttari ja pääovea vastapäätä talon sisällä. Tätini on todella harras buddhalainen eikä esimerkiksi syö nautaa, ja käy kerran vuodessa Taiwanissa Armon Jumalattaren temppelissä. Malesiassakin niitä on paljon, se on tärkeämpi kuin euroopassa tunnetumpi Naurava Buddha. Myöskin kolme vanhaa esi-isää ovat tärkeitä ja on melkein kumma jos jostain kodista tai ravintolasta puuttuvat nuo palvottavat.

Rukiista rautaa

Hyvinä Suomalaisina toimme sukulaisille ison kasan tuliaisia ja jaoimme lahjat juhlissa niinkuin vain joulupukin maasta tulevien vieraiden sopii tehdä. Listalta löytyi mm. suomalaisia elokuvia ja cd-levyjä, ruisleipää ja -nappeja, salmiakkia, keitto- ja humoristisia tietokirjoja Suomen kulttuurista sekä historiasta.
Tässä Englannin kielen tohtori jälkikasvunsa kanssa tutustuu suomalaisen Ruisleivän aromimaailmaan, taustalla myös täti nauttii omaa maistiasitaan.
Ruisleipä oli ehdoton suosikki ja vieraan kulttuurin edustajat löysivät aivan omatoimisesti oikeat lisukkeet leivän päälle. Savukala ja juusto sopivat kuulemma hyvin, eli tästä voi päätellä että sanoma ei voi enää paremmin mennä perille.
Salmiakki oli kaikkien yhteis-inhokki.

Täti Saku-jahdissa

Täti innostui juoksemaan sammakoiden perässä kun kerroimme että Susan ja Tomppa oli nähnyt niitä paljon puutarhan nurkassa jalkahierontapolun ympärillä (Kiinalainen kivipolku jossa kävellään paljaan jaloin ja saadaan eräänlaista 'shiatsu'-hierontaa tms.). Noin puolen tunnin kuluttua täti tuli esittelemään meille sammakkoa jonka hän oli onnistunut vangitsemaan saaviin. Se, miten täti sammakon sai kiinni, jäi meille ikuiseksi arvoitukseksi, sillä täti ei otuksiin uskalla käsin koskea ja muutenkin pelkää niitä.
No mitä ei vieraiden eteen teksisi...
Meidän piti tietenkin ottaa tähdestä pari kuvaa.

Namu Aki vai Kara Åke

Liikemies Chan vetää karaokehifistrereosurroundlaitteillaan täydellä tunteella. Liikemiestutttavansa kanssa herra chan oli yhdessä käynyt laulutunneilla harjoittelemassa tätä laulamisen jaloa taitoa. Sillä asia on niin, että hyvän liikemiehen on osattava laulutaito.
Mutta vitsi sikseen: Chanin laulutaito voittaa oikeasti kenet tahansa keskiverto karakokisken suomesta. Ne kappaleet vaan.. Koivumetsässä lemmiskelyä jne tunteilua. Mutta harjoittelemalla oppii. Nämä liikemiehet olivat mestareita.

Tervetulojuhlat

Ipohissa järjestettiin tervetuliaisjuhlat tätini Kwai Yingin luona. Eturivissä vanhin tätini, Tomppa, toiseksi vanhin tätini sekä kolmanneksi vanhin tätini. Ylhäällä vasemmalta tätini Kwai Ying, setäni Eau Sun sekä hänen vaimonsa.

Joukkoliikennettä Ipohissa

Täällä näkee kaikenlaisia kulkuneuvo- ja julkineuvovirityksiä, tässä taas yksi suhteellisen pelottava asetelma. Huomatkaa isänkin edessä istuva (röhnöttävä) pienokainen joka nojaa unissaan ilmeisesti perheen kauppakassiin.

Tulisen chilin metsästys osa IV

Vesa serkkuni ravintolassa Ipohin Berchamissa syö elämänsä parasta nuudelia ja kalalla täytettyä chiliä. Se oli sairaasn hyvää, ja vaikka sukulaisteni mielest erittäin tulista, meille se ei vieläkään noussut kolmen parhaan joukkoon. Kuvassa pilkahdus myös kiinalaisesta tummasta yrttijuomasta jossa myös jotain hedelmäklönttejä. En muista ikinä sen nimeä mutta se viilentää kroppaa ja on todella nannaa.

Serkkuja joka kadunkulmassa

Sukulaisten feedaus (Kiinalaistapoihin kuuluu tehdä kaikista tuttavista pullukoita) alkoi Ipohissa Susanin serkun omistamassa ravintolassa. Toisaalta, on vaikeaa kieltäytyä niistä herkuista joita isännät lautasillemme lappaavat. Ruoka täällä on mahtavaa!
En muista tuliko jo aikaisemmin kerrottua, että tapoihin kuuluu että pöytään tilataan kymmenkunta eri annosta. Niitä saapuu säännöllisin väliajoin lisää ja koko ajan on käynnissä hirveä foodfight, jonka säännöt menevät niin että kaikki mättävät toistensa lautasille kilpaa pöydälle kiikutettuja annoksia.
Ruokailun jälkeen on aivan toivotonta onnistua maksamaan ateria ennen kiinalaisia tuttujamme. Tällä kertaa yritimme hienovaraisesti vihjata jo hyvissä ajoin ennen aterian päättymistä, että voisimme vihdoinkin vuorostamme maksaa laskun. Tähän isäntämme (yllätys!) suostuivatkin iloisesti hihitellen: Noh. Meille valkeni syy kun aterian loputtua ravintoloitsija ilmoitti ettei ruoka maksa meille mitään ja pakkasivat vielä mukaan vietäväksi pussillisen ruskeaa kastiketta (Täällä on hyvin tavallista että nesteitä, erilaisia jomia ja kastikkeita pakataan läpinäkkyviin pusseihin)...
Isäntämme totesivat tähän iloisesti: "See, nobody wants you to spend money while you are here, Lah!".

PS. Sain täällä elämäni parasta noodelia. Must jokaiselle joka vierailee Ipohissa. Mistään muualta ei voi löytyä yhtä hyvää.

Isoäitiä moikkaamassa

Ajoimme Ipohiin Kuala Lumpurista (205km) ja meidän piti pysähtyä Tapahissa herkuttelemassa hedelmillä mutta me nukuimme autuaasti kylän ohi matkaväsymyksiämme. Ipohissa ensimmäiseksi menimme vaarini luokse Berchamiin ja suitsutimme isoäitini muistolle alttarilla. Tiikerinmetsästäjä-vaarini kertoi olevansa kovin väsynyt ja 95-vuotias, mutta innostui hurjasti kertomaan ajoista jolloin hän metsästi tiikereitä, panttereita ja villisikoja. Mielettömiä tarinoita!

Serkku-trio

Menimme moikkaamaan serkkuni Mee Simin kanssa serkkuamme Wan Pengiä ostariin jossa hän myy kivikoruja. Tämä ei todellakaan jää tähän sillä joillekin tiedoksi että me ei olla kolmisteen pystytty edes laskemaan monta meitä serkkuja oikeasti on. Jaa, enpä tiedä onko se nyt sitten hyvä vai paha...